Alun perin ropemaailmaksi suunniteltu asetelma, joka lähti liikkeelle sen pohtimisesta, että voisiko Kuun tavalla pyörivällä taivaankappaleella tapahtua jotain jännää.
On planeetta, joka pyörii tähtensä ympäri kuin kuu Maan – sen sama puoli on aina ratansa keskipisteeseen päin. Täten planeetan toinen puoli on aina pimeä, ja on aikojen saatossa kerännyt päälleen satoja kilometrejä paksun jääkerroksen. Vastaavasti tähdenpuoleinen pinta saa valoa vuorokauden ympäri, ja on suurelta osin armotonta, halkeillutta aavikkoa. Legendojen mukaan molemmissa elää hirvittäviä, valtavia otuksia, ja kukaan ei kykene todistamaan näitä tarinoita suuntaan tai toiseen, sillä ihminen ei selviäisi jäällä eikä aavikolla hetkeä pidempää.
Ihmisiä kuitenkin elää planeetalla, kiitos sen, että planeetan asento muuttuu päivän sykleissä jonkin verran. Kuuman ja kylmän ilman rajamailla on ikuinen hurja rankkasade, ja se piiskaa planeetan toisinaan aurinkoa ja toisinaan varjoa nauttivaa kehävyöhykettä. Täten tämä satoja kilometrejä leveä vyöhyke on aikojen saatossa muodostunut mereksi, jota aavikko ja jäätikkö rajaavat. Ihmiskunta asuttaa tämän meren lukuisia pienempiä ja suurempia saaria, ja liikkuu valtavilla laivoilla, jotka hyödyntävät merivyöhykkeen lujia, aina aavikolta päin puhaltavia kuumia tuulia. Pienet saarivaltiot käyvät kauppaa keskenään ja vaalivat toinen toistaan mielenkiintoisimpine sotapurjelaivoineen maailman tarkkaa voimatasapainoa.
Renessanssimereen liittyvä ropejuoni; On aivan tavallinen päivä Suomessa, ja sinä, aivan tavallinen oma itsesi, vietät aikaa kaupungilla kaveriesi kanssa. Yllättäen sattuu jotain, ja teidät temmataan eräälle Renessanssimeren saarista. Pöllämystyneisyytenne voittamiseenkin menee jo aikaa, ja vielä enemmän, jotta käsittäisitte uuden kotimaailmanne olemuksen. Kun viimein totutte elämäänne, kantautuu toiselta puolelta merta huhuja – ette olleet ainoita Maan asukkeja, jotka uudelle planeetalle saapuivat, ja toiset kuulostavat ottaneen paljon aktiivisemman roolin Renessanssimeren valtapelissä…
Keskustelu- ja ongelmanratkaisupohjaisen roolipelin potentiaalinen asetelmamaailma. Yritin myös kirjoittaa tästä Nanowrimoa aikoinaan, mutta yritys pysähtyi noin puoliväliin sanamäärää.
Muissa universumeissa Omni, ääretön yliopisto, on symboli kaikelle akateemiselle elitismille, laadukkaalle tieteenharjoittamiselle ja ihmisten kehityksen huipulle. Omnin nuoremmille opiskelijoille se on ankea, armoton vankila. Omnin vanhemmille opiskelijoille se on koti, ja ainoa todellinen paikka maailmassa. Harva kykenee koskaan poistumaan yliopistosta pysyvästi.
Jokainen Omnin jäsen on aluksi vain aloitteleva, osaamaton opiskelijanalku. Yliopiston aktiivinen ja inspiroiva värväyhspropaganda vetää joka sisäänotolla valtavan määrän innostuneita ja huippulahjakkaita ihmisiä sisäänsä. Uusille opiskelijoille esitellään kaikki äärettömän yliopiston hienoudet – äärettömän pitkästä keskusbulevardista Abstraktiuden tiedekunnan häkellyttävän kaaoottiseen ja loputtoman korkeaan keskusportaikkoon. Opiskelijoille annetaan omat huoneet, ja heille opetetaan paikan kaikkein tärkein sääntö: muista mistä tulit. Omnin arkkitehtuuri on mielivaltaista, ja jokaisen paikan välillä kulkee äärettömän monta oikeaa reittiä, ja vielä paljon enemmän umpikujia, erheellisiä reittejä ja läpikäymättömiä seiniä.
Uudelle opiskelijalle elämä Omnin tieteellisesti inspiroivassa yhteiskunnassa on ihmeitä ja yllätyksiä täynnä. Jokaisen nurkan takaa löytyy tuhat uutta reittiä tutkittavaksi, ja yliopiston tiloissa opetetaan jokaista kurssia jonka uusi tulokas vain voi keksiä. Paikka vaikuttaa intellektuellien paratiisilta.
Ennen pitkää kukin opiskelija löytää kuitenkin Omnin salaisen todellisen luonteen – se on vankila, josta ei ole poispääsyä. Yliopistoon on vain sisäänkäyntejä – eihän kukaan haluaisi poistua sen täydellisestä maailmasta. Ennen pitkää innostus äärettömiin kulkureitteihin lakkaa, ja tiet alkavat sulkeutua itsestään. Kokeneempi opiskelija ei enää osaa löytää uusia käytäviä ellei keskity tähän parhaan kykynsä mukaan, ja huhut kertovat professoreista, joiden Omneissa ei ole muuta kuin oma huone, työhuone ja näitä kahta yhdistävä suora harmaa käytävä. Yliopisto surkastuttaa aivot, ja vangitsee asukkaansa sisäänsä pysyvästi. Sillä hetkellä kun yliopistoon tottuu ja sen hyväksyy, sieltä ei ole enää paluuta.
Sarjassa maailmaideoita kirjoihin/roolipeleihin/muihin huvinlähteisiin – lähtöasetelma korkeafantasiamaailmalle.
Luojajumalat loivat maailmansa parhaan taitonsa mukaan ja tekivät siitä niin täydellisen kuin kykenivät. Lopulta yksi jumalista päätti, että näin ei ollutkaan hyvä – että staattinen, valmis maailma ei olisi yhtä kaunis kuin elävä ja muuttuva maailma. Se käytti kaikki voimansa muiden jumalien kosketuksen erottamiseen maailmasta, ja lopulta tappoi itse luodessaan sinne taikuuden.
Täydellinen maailma ei muutu, eikä kehity. Maailman kaikki lait perustuvat tälle – mikäli kaivat syvän kuopan, se vuosien saatossa täyttyy ja katoaa. Jos poltat metsän, metsä kasvaa takaisin täsmälleen samankaltaiseksi. Jos rakennat kaupungin, ennen pitkää luonto hyökkää sen kimppuun ja tuhoaa sen viimeistä perustuskiveä myöten.
Kaiken edellisen tietävät kuitenkin maailmassa vain muutamat hyvin harvat ihmiset. Todelliset salaisuudet Maailman toiminnasta ja sen tärkeimmistä salaisuuksista ovat pienen veljeskunnan, velhojen, omistuksessa. Velhot ovat myös ainoita, jotka osaavat hallita taikuutta, ja taikuus on ainoa voima, joka kykenee suoraan vastustamaan Maailman luonnonlakeja. Vaikka he käyttävät voimiaan salassa, käytännössä he hallitsevat koko maailmaa.
Velhot ovat vuosituhansien saatossa käyttäneet taikuuttaan muokatakseen maailmansa kudosta vähä kerrallaan, ja pakottamaan tietyt osat siitä muuttumaan pysyvästi. Jokainen velhosukupolvi on ollut entistä voimakkaampi, ja jokaisen sukupolven taikaponnistelujen myötä ihmiskunta on kasvanut ja noussut suurempaan kukoistukseen. Kukaan ei tiedä, että suostuuko luonto taipumaan pysyvästi taikojen mukaiseksi, vai tapahtuuko ennen pitkää jotain, joka pysäyttää taikuuden lopullisesti. Mikä pahinta, velhot eivät välitä koko asiasta – ne, jotka ovat tarpeeksi vihkiytyneitä ja kuuluvat tarpeeksi mahtaviin velhosukuihin voidakseen osallistua salaisiin maailmanmuokkausriitteiin, ovat jo niin valtansa päihdyttämiä, että eivät kykene ajattelemaankaan taikojensa hylkäämistä…
