Sarjassa maailmaideoita kirjoihin/roolipeleihin/muihin huvinlähteisiin – lähtöasetelma korkeafantasiamaailmalle.

Luojajumalat loivat maailmansa parhaan taitonsa mukaan ja tekivät siitä niin täydellisen kuin kykenivät. Lopulta yksi jumalista päätti, että näin ei ollutkaan hyvä – että staattinen, valmis maailma ei olisi yhtä kaunis kuin elävä ja muuttuva maailma. Se käytti kaikki voimansa muiden jumalien kosketuksen erottamiseen maailmasta, ja lopulta tappoi itse luodessaan sinne taikuuden.

Täydellinen maailma ei muutu, eikä kehity. Maailman kaikki lait perustuvat tälle – mikäli kaivat syvän kuopan, se vuosien saatossa täyttyy ja katoaa. Jos poltat metsän, metsä kasvaa takaisin täsmälleen samankaltaiseksi. Jos rakennat kaupungin, ennen pitkää luonto hyökkää sen kimppuun ja tuhoaa sen viimeistä perustuskiveä myöten.

Kaiken edellisen tietävät kuitenkin maailmassa vain muutamat hyvin harvat ihmiset. Todelliset salaisuudet Maailman toiminnasta ja sen tärkeimmistä salaisuuksista ovat pienen veljeskunnan, velhojen, omistuksessa. Velhot ovat myös ainoita, jotka osaavat hallita taikuutta, ja taikuus on ainoa voima, joka kykenee suoraan vastustamaan Maailman luonnonlakeja. Vaikka he käyttävät voimiaan salassa, käytännössä he hallitsevat koko maailmaa.

Velhot ovat vuosituhansien saatossa käyttäneet taikuuttaan muokatakseen maailmansa kudosta vähä kerrallaan, ja pakottamaan tietyt osat siitä muuttumaan pysyvästi. Jokainen velhosukupolvi on ollut entistä voimakkaampi, ja jokaisen sukupolven taikaponnistelujen myötä ihmiskunta on kasvanut ja noussut suurempaan kukoistukseen. Kukaan ei tiedä, että suostuuko luonto taipumaan pysyvästi taikojen mukaiseksi, vai tapahtuuko ennen pitkää jotain, joka pysäyttää taikuuden lopullisesti. Mikä pahinta, velhot eivät välitä koko asiasta – ne, jotka ovat tarpeeksi vihkiytyneitä ja kuuluvat tarpeeksi mahtaviin velhosukuihin voidakseen osallistua salaisiin maailmanmuokkausriitteiin, ovat jo niin valtansa päihdyttämiä, että eivät kykene ajattelemaankaan taikojensa hylkäämistä…